LIMINGANLAHDEN LINTUVISA pe 21.4.2017

Perjantaina 21.4. Liminganlahden Ystävät ry. järjesti yhdessä Liminganlahden ja Tupoksen yhtenäiskoulujen, Limingan Lukion ja Limingan seudun riistahoitoyhdistyksen kanssa Liminganlahden lintuvisan peruskoululaisille ja kaikille muillekin linnuista kiinnostuneille

Lintuvisa järjestettiin kuudennen kerran.

Vuoden 2012 Lintuvisaan osallistui karsintavaiheessa 2000 koululaista kuudesta eri peruskoulusta ja jännittävään finaaliin pääsi 45 oppilasta. Viime kevään alkukarsinnoissa oli mukana jopa 3000 peruskoululaista 11 koulusta (Lumijoki, Liminka, Tyrnävä, Kempele) ja finaaliin heistä selvisi 73 oppilasta.

Lintuvisassa tunnistetaan lintulajeja kansainvälisesti tunnetun lintukuvaaja Jari Peltomäen upeista kuvista. Harjoitteluun sopivia kuvia löytyy osoitteesta: http://www.lintukuva.fi/

Finaali kouluista valituille kilpailijoille pidettiin Liminganlahden luontokeskuksessa perjantaina 21.4. klo 9.00 alkaen. Koulut karsivat edustajansa finaaliin parhaaksi katsomallaan tavalla. Jokainen koulu sai ilmoittaa finaaliin viisi (5) osallistujaa/sarja. Finaali kisattiin pudotuspeli periaatteella.

Vuoden 2017 kolme parasta olivat sarjoittain:

A-sarja 1-3 lk

  1. Eemeli Paananen (kuvassa toinen oikealta), Tupoksen yhtenäiskoulu
  2. Tuukka Kostet (kuvassa oikealla), Rantakylän koulu
  3. Emma Kerttula, Tupoksen yhtenäiskoulu / Eemeli Helanen Salonpään koulu (jaettu kolmas sija)

B-sarja 4-6 lk

  1. Suvi Pellikka (kuvassa keskellä), Liminganlahden yhtenäiskoulu
  2. Sanni Halonen (kuvassa oikealla), Lumijoen peruskoulu
  3. Anttoni Paananen, Tupoksen yhtenäiskoulu

C-sarja 7-9 lk

  1. Väinö Ylimäki (kuvassa keskellä), Tupoksen yhtenäiskoulu
  2. Eetu Pellikka (kuvassa oikealla), Tupoksen yhtenäiskoulu
  3. Sonja Halonen, Lumijoen peruskoulu

D-sarja, avoin kaikille

  1. Eino Pietilä (kuvassa keskellä)
  2. Rami Erkkilä (kuvassa oikealla)
  3. Jussi Matinlauri (kuvassa vasemmalla)

Lintuvisassa oli neljä sarjaa:

A-sarja: 1-3 lk harjoittelukuvia lajilista power point   pdf
B-sarja: 4-6 lk harjoittelukuvia lajilista power point   pdf
C-sarja: 7-9lk harjoittelukuvia lajilista power point   pdf
D-sarja: 2.asteen oppilaitokset power point

Kaikki A- D sarjojen finaaliin päässeet palkittiin, sarjojen kolme parasta palkittiin erityispalkinnoin ja sarjojen voittajat 100€ stipendillä!

Terveisin,

Eero Lumme & Markku Hukkanen

050-3182 031
eero.lumme(at)edu.liminka.fi
markku.hukkanen(at)edu.liminka.fi

Liminganlahden yhtenäiskoulu / Tupoksen yhtenäiskoulu / Liminganlahden Ystävät ry.

21.4. ohjelma oli:

 9.00-10.30 A-sarjan finaali
10.30-12.00 B-sarjan finaali
12.00-13.30 C- ja D-sarjan finaali

Päivän aikana järjestettiin oppilaille mm. seuraavaa ohjelmaa:

- opastettuja käyntejä lintutornille
- luontopolku
- opastettu tutustuminen Luontokeskuksen näyttelyyn
- mahdollisuus makkaranpaistoon nuotiolla