Liminganlahti
Liminganlahden suistoalue. Kuva: Jari Peltomäki
Liminganlahti on Perämeren suurin lahti ja Suomen arvokkain lintuvesi. Lahti on luokiteltu kansainvälisesti merkittäväksi lintuvedeksi, jonka arvoa lisäävät alueella runsaina levähtävät muuttolinnut sekä keskikesällä sulkasatonsa ajaksi lahdelle kerääntyvät vesilinnut. Maankohoamisen seurauksena lahden laakeiden rantojen kasvillisuus muuttuu. Kaislikot, niityt, ruovikot ja rantapensaikot muodostavat laajoja vyöhykkeitä. Niillä elää runsas ja monipuolinen linnusto. Liminganlahdella pesii yli 100 lintulajia. Vuosittain alueella voidaan havaita 280 eri lintulajia läpimuuttavat linnut mukaan laskien. Muuttoaikaan Liminganlahdella levähtää satoja tuhansia lintuja.
Liminganlahden linnusto ja luonto kiinnostavat myös ihmisiä. Liminganlahdella vierailee vuosittain noin 20 000 kävijää. Liminganlahden rannoille on rakennettu useita lintutorneja ja pitkospuita sekä retkeileviä ihmisiä palvelevia rakenteita mm. nuotiopaikkoja. Liminganlahden luontokeskus palvelee kahviloineen ja näyttelyineen. WWF ja Liminganlahden Ystävät ry tarjoavat opastuspalvelua.


