Kevät
Suisto. Kuva: Jari Peltomäki
Jäänkansi ohenee
Yhtenäinen jäänkansi peittää Liminganlahden melkein puolet vuodesta, sillä lahti jäätyy yleensä jo marraskuussa. Huhtikuun alkupäivinä Liminganlahden ollessa vielä jäässä satapäiset pulmusparvet elävöittävät muuten vielä autioita rantoja. Jäänkansi joutuu kuitenkin luovuttamaan taistelussa sulattavaa kevätaurinkoa vastaan, ja varsinkin Liminganlahdelle laskevien jokien ja ojien suistoihin alkaa muodostua sulapaikkoja. Lumet sulavat aikaisemmin Liminganlahden ympäristön pelloilta, eli ns. Muhoksen muodostuman alueelta, kuin aluetta ympäröiviltä havumetsä- ja suoalueilta. Pälvipaikoille, pellonreunoille ja tienpientareille saapuvatkin jo kevään ensimmäiset lähettiläät – mustavarikset. Ensimmäisten merihanhien pajatus varmistaa kevään alkaneen Liminganlahden rannoilla.
Hanahet tullee!
Hanhien saapuminen Liminganlahdelle ei jätä ketään kylmäksi, vaikka talvi olikin vielä hetki sitten läsnä. Joka kevät tuhannet metsähanhet pysähtyvät lahdelle muutamaksi päiväksi ruokailemaan ennen muuttomatkaa pohjoiseen. Huhtikuun ilta huipentuu auringonlaskun aikoihin hanhien iltalentoon. Loputtomalta tuntuvien metsähanhiaurojen lento ruokailupelloilta lahden jäälle yöpymään on yksi vaikuttavimmista suomalaisen luonnon tarjoamista näytelmistä. Aamulla ei yhteislentoa nähdä, vaan hanhet palailevat pelloille vähitellen pikkuryhminä – ehkäpä hanhienkin joukossa on aamuvirkkuja ja unikekoja! Kuun loppupuolella hanhilajisto on jo monipuolinen, ja ruokailevista metsähanhiparvista voi tarkkasilmäinen kaukoputken käyttäjä havaita säännöllisesti läpimuuttavia lyhytnokkahanhia ja tundrahanhia.
”Ne tulevat takaisin”
Laulujoutseneen liittyy palanen kansallista historiaamme. Kun maassamme saatiin lukea ja kuulla kirjailija Yrjö Kokon vuosien uurastuksesta Lapin erämailla jo sukupuuton partaalle metsästetyn laulujoutsenen pesälammen löytämiseksi, havahduttiin ensimmäistä kertaa huomaamaan luontomme haavoittuvuus. Pesiviä laulujoutsenpareja oli 1900-luvun puolivälissä arvion mukaan vain n. 15. Kokko sai kirjoillaan ja lehtikirjoituksillaan aikaiseksi joutsenten pelastusoperaation, johon osallistui, ainakin moraalisesti, koko kansa. Toinen Kokon laulujoutsenia käsittelevä kirja ”Ne tulvat takaisin” kertookin tästä miltei mahdottomalta tuntuneesta mutta onnistuneesta tehtävästä. Nyt pesiviä pareja on maassamme noin 2000, ja kansallislintumme laulujoutsenen tulevaisuus on turvattu. Liminganlahdelle ensimmäiset joutsenet saapuvat huhtikuun alkupuolella peltojen tulvalammikoille.
Sorsalintujen muutto
Kevätöinä Liminganlahden lintulajisto kokee suuria muutoksia. Jännitystä riittää jokaiselle aamulle – mitähän uutta lounatuuli on nyt tuonut mukanaan? Liminganlahti on tärkeä niin muutto- kuin pesimäalue sorsalinnuille, joiden kirjoa voi aluksi ihailla jokisuistojen sulapaikoilla. Huhtikuun puolenvälin jälkeen saapuvat kevään riemusta kaakattavat tuhatpäiset sorsajoukot, joista runsaslukuisimmat ovat tukkasotka, tavi ja haapana. Myös telkät, jouhisorsat, lapasorsat sekä tukka- ja isokoskelot viihtyvät lahdella. Tarkkasilmäinen löytää suurista sorsakerääntymistä myös harvalukuisempia lajeja, kuten heinätaveja tai harmaasorsia. Sorsat ovat lämmitelleet parisuhteitaan jo talvehtimisalueilla, ja siksi pesimään päästään melko nopeasti oikean pesäpaikan löydyttyä. Hautomisesta ja poikasista vastaa sorsalinnuilla yleensä naaras. Munintavaiheessa saakka koiras kuitenkin vartioi omaa puolisoaan kunniakkaasti.
Kiljuhanhen jäljillä
Maailmanlaajuisestikin harvinaistunut arka ja pienikokoinen kiljuhanhi kuuluu nykyään meidän uhanalaisimpiin lintulajeihimme, vaikka vielä 1900-luvun alkupuolella niitä saapui keväisin Oulun alueelle kymmeniä tuhansia. Nykyisin toukokuun puolivälin tienoilla on kuitenkin mahdollista vielä nähdä viimeisten luonnonvaraisten ”kiljukkaidemme” saapuvan kaakkoisilta talvehtimisalueiltaan. Ne tankkaavat ruokavarantoja Liminganlahden rantaniityillä ennen kuin jatkavat matkaansa salaisille ja viimeisille pesimäpaikoilleen Lapin tuntureille. Liminganlahden alavien maisemien kautta lentää nykyään vain vajaat sata kiljuhanhea; niistäkin vain osa uskaltautuu levähtämään lahdella. Varsinaisten arktisten hanhilajien muuttoreitti kulkee idempänä. Toukokuussa 1995 poikkeuksellisesti arviolta 3000 valkoposkihanhea muutti Oulun seudun ja Liminganlahden yli. Näistä noin tuhat yöpyi Liminganlahden Lamunkarilla.
Suokukkojen mittelö
Liminganlahden matalilla rantaniityillä viihtyvä suokukko on alueen runsaslukuisin kahlaaja. Soidinmeno on villiä ja lähes äänetöntä ”pantomiimitanssia”, jossa monenkirjavat röyhelökauluksiset koiraat houkuttelee naaraita areenalle parittelemaan. Koiraita on kolmenlaisia: reviiri-, satelliitti- ja joutokoiraita. Reviirikoiraat ovat sijoittuneet tantereen keskiosaan ja esittelevät voimiaan syöksymällä aika-ajoin naapurustensa kimppuun. Naaraat seuraavat kehän laidalla mittelöä ja vierailevat palkinnoksi parittelemassa hyvin menestyneiden – tavallisesti tummakauluksellisten – reviirikoiraiden neliöllä. Reviirikoiraat eivät juuri noteeraa tavallisia vaaleakauluksisia ja ulkoisesti vaatimattomampia satelliittikoiraita. Soidinmenojen ollessa kiihkeimmillään satelliittikoiraat usein onnistuvat parittelemaan – ikään kuin vaivihkaa – siihen valmistautuneiden naaraiden kanssa. Joutokoiraat, nuoret opiskelijat, tyytyvät seuraamaan tilannetta kehän ulkopuolelta omaksuen taitoja kokeneilta konkareilta tulevaisuutta silmälläpitäen.
