Kesä
Pesimälinnusto
Ensimmäiset merihanhipoikueet taapertelevat Liminganlahden rantaheinikossa jo toukokuun loppupuolella. Hanhikoiras vartioi pesää, puolisoaan ja jälkikasvuaan herkeämättä ja on valmis puolustamaan niitä urheasti mahdollisilta vaaroilta. Talvehtimisalueilla syntynyt parisuhde kestää myös läpi elämän.
Mustapyrstökuiri on harvalukuisimpia kahlaajiamme. 1950-luvulla laji oli meillä vielä melko tuntematon, mutta nyt mustapyrstökuiri pesii Liminganlahdella jo muutaman kymmenen pariskunnan voimin ja tuntuu kotiutuneen lahdelle pysyvästi. Äänekäs ja rohkea mustapyrstökuiri ajaa pesäänsä ahdistelevat vieraat tiehensä, vaikka vastassa olisi ruskosuohaukka – Liminganlahden yleisin petolintu.
Kaulushaikarakoiras puhaltelee ilmoille kumean soidinsävelensä Liminganlahden ruovikossa illan jo hämärtyessä. Voimakkaasta ja kantavasta äänestään huolimatta kaulushaikara on melko vaatimattoman oloinen piilotteleva lintu. Ainakin koiraan vaatimattomuus on vain silmänlumetta, sillä sen ”haaremissa” voi olla useita naaraita, joiden pesät sijaitsevat joskus hyvinkin lähellä toisiaan.
Kesälomalaiset
Tuhatpäisten ”luppojoutsenten” nuorisojoukko viettää aikaansa Liminganlahden kesässä opetellen sosiaalisia taitoja. Kihlautuminen koko elinkaaren kestävään parisuhteeseen tapahtuu täällä. Syöminen ja pitkät levot kuuluvat myös näiden pesimättömien laulujoutsenten ohjelmaan. Juhannusjuhlien loputtua ovat useimmat joutsenet suunnanneet kohti koillista rauhallisille ja turvallisille sulkimisalueille, sillä siipisulkansakin vaihtava kookas ja lentokyvytön lintu on melko helppo saalis pedoille. Joutsenet muodostavat parisiteensä yleensä kahden vuoden iässä, ja nelivuotiaana ne ovat jo valmiita yrittämään ensimmäistä pesintää. Nuoret luppokurjet, laulujoutsenten tapaan, viihtyvät kesällä Liminganlahden ympäristössä. Satojen kurkien kesänviettoa on vaikea olla huomaamatta lakeuksien pelloilla, soilla ja rannoilla.
Syysmuutto alkoi jo…
Yllättävän aikaisin, jo kesäkuun puolivälissä, lähtevät ensimmäiset kahlaajat paluumuutolle kohti talvehtimisalueitaan. Vielä yllättävämpää on se, että niistä suuri osa on jo munansa pesänpohjalle pyöräyttäneitä naaraita. Miten käy poikasten, kun emot lähtevät etelään kesken kaiken? Kahlaajista mm. kuoveilla, mustavikloilla, liroilla ja vesipääskyillä on koiras saanut ”koti-isän” roolin. Naaraat viihtyvät pesimäalueella vain muutaman viikon, ja jo noin viikon päästä poikasten kuoriutumisesta vastuu pesueesta siirtyy täysin koiraan harteille. Vesipääskyillä ja mustavikloilla tilanne on mennyt vielä pidemmälle, sillä koiras huolehtii pääasiassa myös munien hautomisesta – todellisia yksinhuoltajaisiä! Yhtenä selityksenä tälle hieman tavallisuudesta poikkeavalle roolijaolle on tarjottu sitä, että naaraiden poistuessa ravintotilanne paranee. Koiraalla on siten paremmat mahdollisuudet pesueensa puolustamisen lisäksi pitää huolta poikasten ravinnonsaannista.
Ruijanesikon tie
Liminganlahdella kasvaa ryhmä kasvilajeja, joilla on keskenään samankaltainen leviämishistoria. Ruijanesikko on valittu tämän joukon nimikkolajiksi. Se viihtyy niin Jäämeren, Vienanmeren kuin Perämerenkin rannikoilla. Tämänkaltaiset erillisesiintymät kertovat usein aiemmasta ja laajemmasta yhtenäisestä levinneisyysalueesta. Vienanmeren ja Pohjanlahden rantojen ruijanesikot ovat toistensa kaltaisia ja kertovat tarinaansa siitä, että ennen on näiden alueiden välillä ollut vaellusyhteys vesistöjä pitkin tai ainakin alueiden välisen maakaistaleen on pitänyt olla riittävän kapea siementen levintään. Myöhemmin tapahtunut maankohoaminen ja muutos maaston muotojen sekä vesivirtojen suhteen on erottanut kasvipopulaatiot toisistaan. Ruijanesikkokasvustot ovat piristävä väriläiskä matalilla merenrantaniityillä, joiden laidunnuksesta ja niitosta on luovuttu, ja rauhoitettu ruijanesikkomme on harvinaistunut huolestuttavasti. Ruijanesikon lisäksi Liminganlahden kasveista ryhmään voidaan katsoa kuuluvan mm. pohjansorsimo, jokipaju ja vihnesara.
Ruovikko ja kaislikko
Järviruoko eli ryti on yksi maailman laajimmin levinnyt kasvilaji. Ei uskoisi, että rytiä on jouduttu Liminganlahden rannoille jopa istuttamaan, kun lintutorneista katselee laajoja ruovikoita, joiden pinta-ala kattaa toistatuhatta hehtaaria. Aiemmin järviruoko oli hyvin tärkeä rantaniittokasvi, josta saatiin viikatteella niittämällä lisärehua karjan talviruokintaan. Aikainen niitto kuitenkin uhkasi vähentää rytikasvustoja, ja siksi viikatteet laitettiin heilumaan vasta aivan loppukesästä. Heinänteko rantaniityiltä on nykyisen tehomaatalouden aikakaudella jäänyt historiaan, ja ryti saa rauhassa levitä. Jopa kolmimetriset rytikasvustot ovat olennainen ja tärkeä osa Liminganlahden luontoa. Rantojen niittoa ja laidunnusta olisi kuitenkin hyvä harjoittaa, jotta lahdella säilyisi myös muita tärkeitä elinympäristöjä kuten matalakasvuisia suolavihvilän hallitsemia rantaniittyjä. Järvikaislan ja sinikaislan muodostamat kiekkomaiset kaislikkokasvustot tekevät matalan Liminganlahden vesimaisemasta monimuotoisen.
Nisäkkäät
Liminganlahden nisäkkäistä näyttävimpiä lienevät hirvet, joita näkee kahlailevan määrätietoisesti matalissa rantavesissä kesäyön ja –aamun hämärissä. Hirvi on myös hyvä uimari ja saattaa ylittää vaivatta suuriakin selkiä.
Toinen Liminganlahdella tavattava hirvieläin on siro ja pienikokoinen metsäkauris. Pohjois-Pohjanmaan metsäkauriit ovat lähtöisin Ruotsista, josta ne ovat 1950-luvulta lähtien levittäytyneet vähälumisia rannikkoseutuja ja jokivarsia pitkin etelän suuntaan. Hirvieläimille poikkeuksellisesti metsäkaurisuros kasvattaa sarvensa jo talvisaikaan keväisiä reviirinpuolustusmittelöitä silmälläpitäen.
Piisamin talvipesät kohoavat tummina kumpuina edelliskesän järviruokokasvustojen suojassa. Valitettavasti vedenpinnan korkeuden vaihtelu lahdella aiheuttaa usein vahinkoa piisamille. Korkea vesi ajaa piisamin talvehtimiskeostaan, ja sen mukana talven varalle kerätyt ruokavarastot menetetään. Piisami on hyötyeläin, joka kasviravinnon ystävänä hidastaa Liminganlahden umpeenkasvamista.
